Puunkaato-Kaikkonen on kaiken kokenut metsätöiden ammattilainen. Olemme urakoinet pääkaupunkiseudulla monissa tiukoissa ja hankalissa paikoissa. Toisinaan puulle ei ole kaatumistilaa, ja se joudutaan pätkimään osiin pystyasennossa. Kaikkoselta kuitenkin onnistuu myös pihapuiden kaadot tarvittaessa kiipeillen. Kaikkosen tekemät metsurityöt Vantaalla ja muualla pääkaupunkiseudulla, mutta sopimuksesta myös laajemmalla alueella.
Kun ostat palveluja kotiin tai vapaa-ajanasunnolle, voit vähentää osan kuluista verotuksessa kotitalousvähennyksenä. Puunkaato-Kaikkosen pihoilla ja mökeillä tekemät raivaus ja harvennustyöt kuuluvat vähennyksen piiriin. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä henkilöä kohti on 2 400 euroa vuodessa, mutta pariskunnat voivat vähentää aina 4 800 euroon asti. Lisätietoja kotitalousvähennyksestä ja sen hyödyntämisestä saat Kaikkoselta sekä Verohallinnon nettisivuilta.
Yhteydenottosi jälkeen teemme maksuttoman arviointikäynnin. Samassa yhteydessä voimme myös miettiä, kannattaisiko kaadetut puut tehdä vaikka polttopuiksi saman tien, vai pätkiä myöhempää klapitusta varten. Ota yhteyttä ja kysy lisää, odotamme soittoasi!